Seurakuntavaalit 2022

Suomen evankelis-luterilainen kirkko valitsee luottamushenkilöt kirkkovaltuustoihin ja seurakuntaneuvostoihin seurakuntavaaleilla joka neljäs vuosi.

Naantalin alueen evankelis-luterilaiset seurakunnat, Merimasku, Naantali ja Rymättylä, muodostavat yhdessä Naantalin seurakuntayhtymän.

Naantalin seurakuntayhtymän seurakunnissa järjestetään samanaikaisesti kahdet vaalit. Vaaleilla valitaan jäsenet Merimaskun, Naantalin ja Rymättylän seurakuntaneuvostoihin, jotka johtavat seurakuntien toimintaa, sekä yhteiseen kirkkovaltuustoon, joka on koko seurakuntayhtymän ylin päättävä elin.

Kumpaakin vaalia varten on omat ehdokaslistansa. Sama ehdokas voi asettua ehdolle molemmissa vaaleissa tai vain toisessa. 

Mistä luottamushenkilöt päättävät?
Seurakuntavaaleissa valitaan seurakunnan toimintaa suunnittelevat, kehittävät ja ohjaavat kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston jäsenet.

Seurakuntavaaleissa valittavat luottamushenkilöt päättävät monista keskeisistä seurakunnan/seurakuntayhtymän toimintaan, hallintoon ja talouteen liittyvistä asioista. He päättävät esimerkiksi: seurakunnan kirkollisveroprosentista ja talousarvioista, rakennushankkeista, avustuksista, monista työntekijävalinnoista ja uusista viroista, seurakunnan toiminnan painotuksista sekä seurakunnan tilojen käytöstä.

Valtuusto valkoinen, seurakuntaneuvosto oranssi

Kahden vaalin järjestelmässä yhteisen kirkkovaltuuston ehdokasta ja seurakuntaneuvoston ehdokas äänestetään erillisillä lipuilla. Ehdokas voi olla ehdolla molemmissa vaaleissa tai vain toisessa. Äänestystilanne vaatiikin siis äänestäjältä tarkkuutta, että oikea numero tulee varmasti kirjoitettua oikean väriseen äänestyslippuun: valtuuston lippu on valkoinen, seurakuntaneuvoston oranssi.

Ehdokasta yhteiseen kirkkovaltuustoon äänestetään valkoisella lipulla.
Ehdokasta seurakuntaneuvostoon äänestetään oranssilla lipulla.

Jos ehdokkuus kiinnostaa

Ehdokasasettelu on käynnissä ja päättyy 15.9. Jos ehdokkuus seurakuntavaaleissa kiinnostaa, ota yhteyttä oman seurakuntasi kirkkoherranvirastoon ja kysy lisää seurakuntasi ehdokaslistoista ja yhteyshenkilöistä.

Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka on seurakunnan jäsen viimeistään 15.9.2022 ja täyttää 18 vuotta viimeistään 20.11.2022. Naantalin seurakuntayhtymässä voi asettua ehdokkaaksi sekä yhteisen kirkkovaltuuston vaalissa että paikallisseurakunnan seurakuntaneuvoston vaalissa. Ehdokkaaksi voi asettua myös vain toisessa näistä vaaleista.

Vuoden 2022 tärkeät päivämäärät

  • 15.9. ehdokasasettelu päättyy
  • 8.-12.11. ennakkoäänestys
  • 20.11. varsinainen vaalipäivä klo 11-20

Tärkeitä linkkejä

seurakuntavaalit.fi

info.seurakuntavaalit.fi

Yhteystietoja

Merimaskun kirkkoherranvirasto

Naantalin kirkkoherranvirasto

Rymättylän kirkkoherranvirasto