Naantalin kirkon historiaa

Naantalin kirkko rakennettiin Ailostenniemellä sijainneen katolisen birgittalaisluostarin kirkoksi.

Nykyään tämä ainoa luostarista jäljellä oleva rakennus on Turun tuomiokirkon jälkeen Suomen suurin keskiaikainen kirkko.

Naantalin birgittalaisluostarin rakennusluvan allekirjoitti Ruotsin kuningas Kristoffer Baijerilainen elokuun 23. päivänä 1443. Tätä päivämäärää pidetään Naantalin luostarin sekä Naantalin kaupungin perustamispäivänä.

Naantalin birgittalaisluostari, Vallis Gratiae - Armon laakso, vihittiin käyttöön vuonna 1462, ja se oli muiden birgittalaisluostareiden tapaan kaksoisluostari: nunnat ja munkit elivät omilla kivimuurien ympäröimillä alueillaan.

Uskonpuhdistuksen saavuttua Suomeen luostari lakkautettiin vuonna 1544 ja luostarielämä hiipui hiljalleen vuosisadan loppuun mennessä.

Naantalin kirkko on kivestä ja tiilestä rakennettu kolmilaivainen hallikirkko. Nykyisen tietämyksen mukaan sen on arveltu valmistuneen 1460-80 -luvuilla. Kirkon erityispiirteisiin kuuluvat vihkiristien yhteyteen maalatut Kristuksen kasvokuvat.

Vuoden 1628 tulipalon yhteydessä kirkko vaurioitui pahoin. Suurin osa holveista onkin peräisin 1800-luvulta joskin ne noudattelevat keskiaikaista rakennustyyliä. Korkea kellotorni on valmistunut vuonna 1797.

Vuosina 1963-1965 toteutettiin laajamittainen kirkon restaurointi, jonka yhteydessä arkkitehti Olli Kestilän suunnitelman pohjalta kirkon sisätilat palautettiin pitkälti luostariaikaiseen muotoonsa sivulehtereitä myöten.

Vuosina 2011-2012 toteutettiin kirkon sisätilojen korjaus arkkitehti Virpi Tervosen suunnittelun pohjalta.

Nykyään vanha luostarikirkko palvelee Naantalin ev.-lut. seurakuntaa sen pääkirkkona. Vuodesta 1999 lähtien se on toiminut myös tiekirkkona.

Luostarikirkon aika

Kirkko oli suunniteltu ja rakennettu birgittalaisluostarin asukkaiden käyttöön, mutta kirkkosali palveli myös kaupunkilaisia ja pyhiinvaeltajia. Luostarikirkon sisätilat poikkesivat jonkin verran muista keskiajan kirkkorakennuksista. Pyhälle Pietarille omistettu pääalttari oli sijoitettu länsikuoriin. Neitsyt Marialle ja Pyhälle Birgitalle omistetut alttarit sijaitsivat itäkuorissa. Kirkkosalissa oli lisäksi eri pyhimyksille omistettuja sivualttareita.

Pohjoisseinän keskimmäisen ikkunan kohdalla oli oviaukko, joka johti nunnaluostarista kirkon pohjoisseinän suuntaiselle lehterille. Joissakin birgittalaisluostarikirkoissa myös keskilaivassa on ollut lehteri. Munkkien käytössä olleet tilat sijaitsivat kirkon länsi- ja eteläsivulla.

Seurakuntalaiset saapuivat kirkkosaliin itäpäädyn ovista. Näitä portaaleja, joista eteläisin on käytössä edelleen, on kutsuttu Anteeksiantamuksen porteiksi.

Kirkon luostarinaikainen kiinteä sisustus on tuhoutunut, mutta muuta esineistöä on jäljellä. Veistoksista ovat kirkossa nähtävillä alttarikaappi pyhimysveistoksineen, triumfikrusifiksi, Pietá-veistos, naispyhimys sekä Kristuksen kasvot. Kalkkikivinen kastemalja ja huuhteluallas ovat myös keskiaikaisia. Nunnien tekemistä käsitöistä on esillä Jeesuksen syntymästä kertova tekstiili.

Katolilaisesta luterilaiseksi

Naantalin birgittalaisluostarin varsinainen toimintakausi jäi melko lyhyeksi – noin sadan vuoden mittaiseksi. Uskonpuhdistuksen seurauksena luostari lakkautettiin, mutta luostarissa asuneet nunnat vaikuttivat yhteisössä 1500-luvun lopulle asti. Kirkon länsikuorista nunnat saivat käyttöönsä pienen kappelin. Vuonna 1628 kirkon kattorakenteet paloivat ja osa kattoholveista tuhoutui. Luostarin rakennuksia purettiin 1600-luvun alussa.

Kirkon sisätiloja alettiin vähitellen muuttaa luterilaisen seurakunnan jumalanpalveluskäytännön mukaisiksi. Kirkon itäkuorin alttarista tehtiin pääalttari ja alttaritoimitukset muilla alttareilla päättyivät. Itäalttarin takana oleva tila jäi sakaristoksi. Kuoria rajannut aita lienee jäänyt paikoilleen ja se uusittiin 1660. Vuonna 1682 kuoria pienennettiin, ja vasta 1825 kuoriaita poistettiin kokonaan.

Luterilaisella ajalla kirkkosaliin tehtiin penkkejä seurakuntalaisille. Lukupulpetti korvattiin saarnatuolilla, jonka lahjoitti sotaneuvos Henrik Fleming yhdessä puolisonsa Ebba Bååtin kanssa 1622. Koska ehtoolliselle saivat osallistua nyt myös maallikot, kuoriin rakennettiin alttarikehä.

Luostarikirkkoon oli haudattu keskiajalta lähtien, ja suurvaltakaudella kirkosta tuli monen varakkaan säätyläisen viimeinen leposija. Kirkon seinillä on säilynyt muutamia hautausvaakunoita ja hautajaismiekkoja. Naantalin ystävä kreivi Pietari Brahe lahjoitti kirkkoon taulun edesmenneen vaimonsa muistoksi.

Naantalin kirkko oli saanut vastaan ottaa vuosisatojen ajan esinelahjoituksia. Kirkkosalin ilme oli 1700-1800-luvun vaihteessa värikäs kokonaisuus keskiaikaa, renessanssia, barokkia ja kustavilaisuutta. Yleinen kiinnostus historiaa ja keskiaikaa kohtaan alkoi vahvistua 1800-luvulla, ja 1860-luvulla kirkko korjattiin uusgotiikan henkeen. Holvit rakennettiin uudelleen, nykyisistä vain luoteisholvi on keskiaikainen.

Nykyinen kirkkosali

Kirkon perusteellinen restaurointi tehtiin vuosina 1963-1965, jolloin kirkkosalin nykyinen interiööri toteutettiin arkkitehti Olli Kestilän suunnitteleman pohjalta. Korjausta edelsi arkeologinen tutkimus, jonka tulokset FT Henrik Lilius on julkaissut väitöskirjassaan.

Korjauksen yhteydessä kirkon lattia laskettiin suurin piirtein keskiaikaisen lattian tasolle. Läntisestä pääovesta tultaessa lattia laskee kohden keskilattiaa ja antaa viitteen keskiaikaisen birgittalaiskirkon länsikuorin alttareista. Leveärunkoisen kirkon sivulehterit kertovat luostarikirkon nunna- ja munkkilehtereistä, joskin nykyisten lehterien olemus on toisenlainen. Uusgoottilainen urkuparvi on poistettu, ja urut on sijoitettu kirkkosalin lounaiskulmaan. Kirkkosali on akustisesti erinomainen konserttitila.

Vuosina 2011-2012 toteutetussa sisätilojen korjauksessa parannettiin kirkon rakennusteknisiä yksityiskohtia, teknistä tasoa ja käytännön toimivuutta. Korjaustöiden yhteydessä suoritettiin kirkon sisäpuolisten holvauksien mittava puhdistus ja maalaus. Korjaustyöt toteutettiin arkkitehti Virpi Tervosen johdolla.